Press Release

For Release at
21 Sep 2015 12:00 PM

Radionkuuntelu kesällä 2015

Väestö ja tutkimusjoukko:
Koko maa
Kaikki yli 9-vuotiaat suomen- ja ruotsinkieliset 4,9 milj.

Kansallisen Radiotutkimuksen kesä-elokuun 2015 mittausten mukaan radiota kuunteli päivittäin 3,7 miljoonaa suomalaista eli 76 % 9 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Viikon aikana radio tavoitti keskimäärin 94 % suomalaisista. Keskimääräinen radionkuunteluaika oli 3 tuntia 9 minuuttia päivässä, mikä oli jopa 6 minuuttia enemmän kuin kesällä 2014.

YLE Radio Suomi kerää eniten kuuntelijoita. Yli 1,9 miljoonaa suomalaista kuunteli viikon aikana YLE Radio Suomea ja sen maakuntaradioita. Kuunnelluin kaupallinen radiokanava on Nova, joka keräsi viikon aikana lähes 1,3 miljoonaa kuuntelijaa.

Myös kuunteluaikoja tarkasteltaessa YLE Radio Suomi on suosituin radiokanava koko 9 vuotta täyttäneessä väestössä. Alle 45-vuotiaiden keskuudessa Radio Suomipoppia kuunnellaan eniten.

Kesä-elokuun 2015 tulokset perustuvat 4968 henkilön otokseen. Tarkemmat kanavakohtaiset yleisöt ja kuuntelumäärät löytyvät sivun yläreunan linkeistä (Tuloksia: radio). Myös aikaisemmat tulokset ovat nähtävillä sivustossa.

 
Oheiset tiedot perustuvat Finnpanel Oy:n tekemään Kansalliseen Radiotutkimukseen. KRT on radioalan perustutkimus, jossa mitataan radioasemien ja -kanavien kuuntelijamääriä ja kuunteluun käytettyä aikaa kuuntelupaikoittain vartin tarkkuudella. Tutkimus toteutetaan päiväkirjamenetelmällä, jossa tutkimukseen rekrytoidut yli yhdeksän vuotta täyttäneet henkilöt pitävät yhden viikon aikana päiväkirjaa kaikesta radionkuuntelustaan kuuntelupaikasta riippumatta. Radionkuuntelua tutkitaan vuoden jokaisena päivänä.

Tutkimuksen on toteuttanut Finnpanel Oy. Tilaajina ovat Yleisradio Oy, RadioMedia sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto.
Lisätietoja

Finnpanel Oy
Kansallinen Radiotutkimus
Puh. 020 751 5451

Tunnusluvut
Päivätavoittavuus = Tavoittavuus keskimääräisenä päivänä

Keskimääräisen päivän kuuntelijamäärä tuhansina kuuntelijoina ja prosenttiosuutena koko väestöstä.
Viikkotavoittavuus = Tavoittavuus viikon aikana

Koko viikon kuuntelijamäärä tuhansina kuuntelijoina ja prosenttiosuutena koko väestöstä.
Kuunteluun käytetty aika keskimäärin

Kanavalle kertyneet keskimääräiset kuunteluminuutit vrk:ssa keskimääräiselle henkilölle koko väestöstä.

Tavoitettu yleisö

Radiota tai kanavaa vähintään yhden 15 minuutin jakson kuunnelleiden kuunteluun käyttämä keskimääräinen aika vrk:ssa.
Kuunteluosuudet (%)

Kanavan osuus koko vrk:n yhteenlasketusta kaikkien kuuntelijoiden kaikesta radion kuunteluun käyttämästä ajasta.

Huomioitavaa! Pyöristyksistä johtuen kuunteluosuudet saattavat summautua hieman yli 100 %-yksikön.
Tutkimuksen tilaajat

Yleisradio Oy, RadioMedia sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto ry.

Tiedotteissa esitetään vain raportin tilanneiden kanavien tunnusluvut.


Yleisradion radiokanavat
    Valtakunnallinen
Radio Nova
    Valtakunnallinen
Classic Radio
    Ketjulla useita kaupunkeja
Iskelmä
    Ketjulla useita kaupunkeja
LOOP
    Ketjulla useita kaupunkeja
NRJ
    Ketjulla useita kaupunkeja
Radio Aalto
    Ketjulla useita kaupunkeja
Radio City
    Ketjulla useita kaupunkeja
Radio Nostalgia
    Ketjulla useita kaupunkeja
Radio Rock
    Ketjulla useita kaupunkeja
Radio Suomipop
    Ketjulla useita kaupunkeja
The Voice
    Ketjulla useita kaupunkeja