Press Release

For Release at
6 Jul 2009 9:00 AM

Tallentavat digisovittimet lisäävät television käyttömukavuutta

Ajassa siirretyn katselun osuus oli maalis-toukokuussa 13 prosenttia kaikesta televisionkatselusta talouksissa, joissa on tallentava digisovitin.  Suosituimpia tallennettuja ohjelmia ovat kotimaiset ja ulkomaiset sarjat.

Tallentava digisovitin on jo 41 prosentilla tv-talouksista, muualla maailmassa ilmiö on toistaiseksi pienempi.  Suomi on maailman ensimmäisiä maita, joissa on alettu mitata ja raportoida ajassa siirrettyä televisionkatselua.

– Valtaosa kaikesta tv:n katselusta on edelleen livekatselua. Mutta joidenkin ohjelmien kohdalla tallennettu katselu lisää kokonaiskatselua jopa 30-50 prosentilla, joten uusi mittaustapa antaa entistä tarkemman kuvan katselutottumuksista. Uutiset, urheilu ja ajankohtaisohjelmat katsotaan livenä, eniten tallennettuna katsotaan ulkomaisia ja kotimaisia sarjoja, Lena Sandell Finnpanelista sanoo.

Tallennetut ohjelmat katsotaan tyypillisesti vuorokauden sisällä ohjelman varsinaisesta esittämisajankohdasta.

Suosituinta tallennettujen ohjelmien katselu on 25–44-vuotiaiden ikäryhmässä ja lapsiperheissä.

Tutut suosikit kärjessä

Kaikki televisionkatselu huomioiden kuluvan vuoden tammi-toukokuussa katsotuin kanava oli MTV3, jonka katseluosuus oli 25 %. Seuraavaksi katsotuin kanava oli TV1 21 % osuudella. Yhtiötasolla YLE on edelleen selvästi katsotuin 45 %:n osuudella. MTV Median katseluosuus oli 31 % ja Nelonen Median 14 %. Pienten kanavien katseluosuudet pysyivät pääsääntöisesti edellisvuoden tasolla.

Katsotuin ohjelma oli Suomi-USA MM-jääkiekko-ottelun erätauolla esitetty TV2:n uutiset, toukokuun 6. päivä, jonka keskikatsojamäärä oli 1 400 000. Lähes vastaaviin keskikatsojamääriin ylsivät jääkiekon MM-kisalähetykset sekä MTV3:n Amazing Racen Suomessa kuvattu jakso ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmat.

Keskimääräinen television katseluun käytetty aika pysyi viime vuoden tasolla ja oli yli 10-vuotiaiden ikäryhmässä 3 tuntia 9 minuuttia.

Liite: diagrammit ja taulukot (PDF)

Lisätietoja:
Finnpanel Oy
Christel Oilinki
www.finnpanel.fi

Finnpanel Oy on TNS Gallup Oy:n ja A.C. Nielsenin Finland Oy:n puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat mm Yleisradio Oy, MTV Oy, Nelonen Media/Sanoma Television Oy, Suomen Radioiden Liitto ry sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto ry.