Lehdistötiedote

Julkaisuvapaa
27.1.2009 14:10

Television katselu Suomessa vuonna 2008

Kotimaiset kanavat tärkeitä suomalaisille TV-katsojille
Monipuolisesta tarjonnasta suomalainen suosii perinteisiä ohjelmia

Digitaalisen ajan myötä lisääntyvässä kanavatarjonnassa eniten katsojia keräävät edelleen YLE TV1, YLE TV2, MTV3, Nelonen ja Sub.
 
Suomalaisille tarjotaan entistä enemmän TV-ohjelmia, keskimäärin 315 ohjelmaa päivässä maksuttomilla kanavilla.  

Suomalaiset katsoivat päivittäin keskimäärin viittä eri kanavaa päivässä ja yhdeksää kanavaa viikossa. Vuonna 2001, ennen digiaikaa, katsottiin keskimäärin viittä kanavaa viikossa.

Suomalaisille televisionkatsojille on tätä nykyä tarjolla runsaasti eri ohjelmia ja monipuolista tarjontaa. Television digitalisoinnin myötä suomalaisten television katselu on hieman lisääntynyt. Tähän on vaikuttanut sekä kasvanut kanavatarjonta että katselun ajansiirron yleistyminen tallentavien digiboksien myötä. Peräti 90 % suomalaisten television katselusta kohdistuu edelleen perinteisten TV-yhtiöiden (MTV Media, Nelonen Media ja Yleisradio) tarjontaan, Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Sandell kertoo.

Suuret kanavat säilyttivät suosionsa vuonna 2008. TV1:n katseluosuus oli 24,1 % kokonaiskatselusta, MTV3:n osuus oli 22,9 %, TV2:n 16,8 %, Nelosen 10 % ja Subin 6 %. Yli kahden prosentin katseluosuuksiin ylsivät JIM ja YLE Teema.

Televisiota katsottiin päivittäin keskimäärin 2 tuntia 57 minuuttia, noin 10 minuuttia enemmän kuin vuonna 2007. Maksukanavien tilaajia oli vuoden 2008 lopussa 610 000 taloutta. Tallentavia digibokseja löytyy nyt 915 000 taloudessa.

Viime vuoden katsotuin ohjelma oli jälleen TV1:n itsenäisyyspäivän vastaanotto. Sitä seurannut uutislähetys keräsi toiseksi eniten katsojia. Kolmanneksi ylsi mäkihypyn maailmancupin Bischofshofenin osakilpailu MTV3-kanavalla. Eurovision 2008 finaali TV2:lla, MTV3:n Tanssii Tähtien kanssa ja Idols -ohjelmat keräsivät jälleen suuria yleisöjä.

Televisio rakentaa suomalaista identiteettiä ja vahvistaa suomalaisuuden tunnetta. Tästä kertoo se, että urheiluohjelmat ja itsenäisyyspäivän vastaanotto ovat suomalaisten suosikkiohjelmia. Myös suomalaiset sarjat, kuten Metsolat, Salatut Elämät ja Kotikatu keräävät paljon katsojia. Suomalaiset ovat mielestäni suhteellisen konservatiivisia ja uskollisia TV-katsojia. Ainoa mikä on muuttunut, on suomalaisten asenne TV-katseluun. Aikaisemmin TV-katselua häpeiltiin, mutta nykyään uskalletaan tunnustaa, että ollaan koukussa johonkin sarjaan, kertoo filosofian tohtori, elokuva- ja tv-tieteen dosentti Veijo Hietala.

LISÄTIETOJA

 
Finnpanel Oy           
Toimitusjohtaja Lena Sandell    Anna-Leena Lamberg       
p. 020 751 5402    p. 020 751 5409    


www.finnpanel.fi



Finnpanel Oy on TNS Gallup Oy:n ja A.C. Nielsenin Finland Oy:n puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat mm. Yleisradio Oy, MTV Oy, Oy Ruutunelonen Ab, Suomen Radioiden Liitto ry sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry.