Lehdistötiedote
4.1.2008 12:00
Loppuvuoden radionkuuntelu pääkaupunkiseudulla
Väestö ja tutkimusjoukko:
Pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen)
Kaikki yli 9-vuotiaat suomenkieliset 0,834 milj.
Finnpanelin tekemän Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan radiota kuunneltiin pääkaupunkiseudulla marras-joulukuussa keskimäärin 2 tuntia 7 minuuttia päivässä. Kuunnelluin kanava oli Radio Suomi, jolle kertyi kolmasosa (32 %) pääkaupunkiseudun kuuntelusta. Alle 25-vuotiaiden kuunnelluin kanava oli Radio Rock, 25-44 -vuotiaiden Radio Nova ja yli 45-vuotiaiden kuunnelluin kanava oli Radio Suomi.
Radiota kuunteli päivittäin 64 % pääkaupunkiseudun väestöstä. Vastaavasti viikon aikana radio tavoitti 89 % väestöstä.
Tarkemmat kanavakohtaiset yleisöt ja kuuntelumäärät löytyvät yläosan linkeistä. Myös aiemmat tulokset ovat nähtävissä sivustolla.
Oheiset tiedot perustuvat Finnpanel Oy:n tekemään radionkuuntelututkimukseen. Kansallinen Radiotutkimus on radioalan perustutkimus, jossa mitataan kerran kuukaudessa radioasemien ja kanavien kuuntelijamääriä ja kuunteluun käytettyä aikaa. Suur-Helsingin otosta kutsutaan Helsinki-paneeleiksi. Hki-paneeleissa tutkitaan samojen päiväkirjan pitäjien radionkuuntelua tutkimusviikosta toiseen.
Tutkimus toteutetaan päiväkirjamenetelmällä, jossa tutkimukseen rekrytoidut yli yhdeksän vuotta täyttäneet henkilöt pitävät yhden viikon aikana päiväkirjaa kaikesta radionkuuntelustaan. Kuunteluna pidetään sekä keskittynyttä että taustakuuntelua kuuntelupaikasta riippumatta.
Marras-joulukuun tulokset perustuvat 917 henkilön otokseen. Palautusprosentti oli 80,3 %.
Tutkimuksen on toteuttanut Yleisradio Oy:n, RAB Finland Oy:n sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto ry:n toimeksiannosta Finnpanel Oy.
Lisätietoja
Finnpanel Oy
Kansallinen Radiotutkimus
Puh. 020 751 5451
Tunnusluvut
Päivätavoittavuus = Tavoittavuus keskimääräisenä päivänä
Keskimääräisen päivän kuuntelijamäärä tuhansina kuuntelijoina ja prosenttiosuutena koko väestöstä.
Viikkotavoittavuus = Tavoittavuus viikon aikana
Koko viikon kuuntelijamäärä tuhansina kuuntelijoina ja prosenttiosuutena koko väestöstä.
Kuunteluun käytetty aika keskimäärin
Kanavalle kertyneet keskimääräiset kuunteluminuutit vrk:ssa keskimääräiselle henkilölle koko väestöstä.
Tavoitettu yleisö
Radiota tai kanavaa vähintäin yhden 15 minuutin jakson kuunnelleiden kuunteluun käyttämä keskimääräinen aika vrk:ssa.
Kanavaosuudet (%)
Kanavan osuus koko vrk:n yhteenlasketusta kaikkien kuuntelijoiden kaikesta radion kuunteluun käyttämästä ajasta. Huomioitavaa! Pyöristyksistä johtuen kanavaosuudet saattavat summautua hieman yli 100 %-yksikön
Tutkimuksen tilaajat
Yleisradio Oy, RAB Finland Oy sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto ry.
Tiedotteissa esitetään vain raportin tilanneiden kanavien tunnusluvut. KRT kuitenkin tutkii kaikki kanavat.
- YLE Radio1
- Valtakunnallinen
- YLEX
- Valtakunnallinen
- YLE Radio Suomi
- Valtakunnallinen
- Ylen ruotsinkieliset kanavat
- Valtakunnallinen
- Radio Peili
- Useita kaupunkeja
- YLE Mondo
- Ylen vieraskielisiä lähetyksiä
- Radio Nova
- Valtakunnallinen
- Classic Radio
- Useita kaupunkeja
- Energy/NRJ
- Useita kaupunkeja
- Metro FM
- Pääkaupunkiseutu ja osa Uusimaata
- Radio Aalto
- Useita kaupunkeja
- Radio Helsinki
- Pääkaupunkiseutu ja osa Uusimaata
- Radio Rock
- Useita kaupunkeja
- Groove FM
- Useita kaupunkeja
- SBS Iskelmä
- Useita kaupunkeja
- SuomiPOP
- Useita kaupunkeja
- The Voice (ent. KISS)
- Useita kaupunkeja