Lehdistötiedote
31.1.2008 09:00
Nuorten radionkuunteluun käyttämä aika kasvanut
Kansallisen Radiotutkimuksen luvut osoittavat suomalaisten kuuntelevan radiota uskollisesti. Vuonna 2007 radiota kuunneltiin päivittäin keskimäärin 3 tuntia ja 16 minuuttia. Edelliseen vuoteen verrattuna kuunteluaika kasvoi 2 minuutilla. 15–24 -vuotiailla nuorilla kuunteluaika kasvoi jopa 8 minuuttia.
Radion kokonaiskuuntelijaluvut ovat lähes samat kuin vuonna 2006, vaikka markkinatilanne onkin muuttunut uusien toimilupien myötä. Arkipäivisin radio kerää yli miljoona kuuntelijaa kello 7.15–16.15 välisenä aikana. Suosituin kuunteluajankohta on aamupäivä, jolloin noin 1,2 miljoonaa suomalaista viihtyy radion ääressä. Tiedot käyvät ilmi radion kuuntelijamääriä ja kuunteluun käytettyä aikaa mittaavan Kansallisen Radiotutkimuksen (KRT) vuoden 2007 yhteenvetoluvuista.
Radio tavoittaa lähes kaikki suomalaiset. Päivittäin radiota kuuntelee 79 % suomalaisista ja viikon aikana 96 %. Vaikka suomalaiset voivat valita runsaasta radiotarjonnasta (keskimäärin 15-20 kanavaa paikkakunnasta riippuen), radionkuuntelijan kanavavalikoimaan kuuluu päivän aikana keskimäärin vain noin 1,5 kanavaa. Radiota kuunnellaan perinteisten radiolaitteiden lisäksi myös matkapuhelimen, digitelevision ja internetin kautta. Yli 1,3 miljoonaa suomalaista kuuntelee radiokanavia internetin kautta ainakin joskus.
Suomen kuunnelluin radiokanava on YLE Radio Suomi, joka lohkaisi kokonaiskuunteluajasta 38 %. Kaupallisten kanavien ykkönen Radio Nova oli seuraavaksi kuunnelluin kanava 11 %:n osuudella kokonaiskuuntelusta. Uudet tulokkaat Radio Rock ja Radio Aalto saivat 4 %:n ja 2 %:n kanavaosuudet. Paikallisradiot saavuttivat yhteensä 10 %:n kanavaosuuden ja kuuntelijoita niillä oli viikon aikana yhteensä vajaat 1,4 miljoonaa. (Kts. sivun 2 taulukko).
Kansallinen Radiotutkimus KRT on radioalan perustutkimus, jolla mitataan kerran kuukaudessa radioasemien ja -kanavien kuuntelijamääriä ja kuunteluun käytettyä aikaa. Tutkimus toteutetaan päiväkirjamenetelmällä, jossa tutkimukseen rekrytoidut yhdeksän vuotta täyttäneet suomenkieliset henkilöt pitävät yhden viikon aikana päiväkirjaa kaikesta radionkuuntelustaan.
Vuoden 2007 yhteenvetotulokset perustuvat yhteensä 18.469 kuuntelupäiväkirjan otokseen. Tutkimuksen on toteuttanut Yleisradio Oy:n, RAB Finland Oy:n sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry:n toimeksiannosta Finnpanel Oy.
Lisätietoja
Finnpanel Oy
Toimitusjohtaja Lena Sandell
p. 020 751 5402
Finnpanel Oy
Asiakkuuspäällikkö Mervi Raulos
p. 020 751 5412
Tunnusluvut
Viikon tavoittavuus = kanavaa viikon aikana kuunnelleiden eri ihmisten lukumäärä
Kanavaosuus(%) = kanavan osuus kaikesta radion kuuntelusta
Kansallisen radiotutkimuksen yhteenvetoluvut, vuosi 2007
Viikon tavoittavuus (1000) |
Kanavaosuus (%) |
|
YLE Radio Suomi | 2116 | 38 |
Radio Nova | 1536 | 11 |
SBS-iskelmäradiot | 1021 | 8 |
YLE Radio 1 | 984 | 8 |
YleX | 871 | 6 |
SuomiPOP | 722 | 5 |
Radio Rock | 705 | 4 |
NRJ | 674 | 3 |
The Voice | 654 | 3 |
Radio Aalto | 353 | 2 |
Groove FM | 190 | 1 |
Classic Radio | 158 | 1 |
Paikallisradiot | 1354 | 10 |
Kaupalliset yhteensä | 3423 | 47 |
Yle yhteensä | 2961 | 53 |
Radio yhteensä | 4310 | 100 |
Finnpanel Oy on TNS Gallupin ja A.C. Nielsen Finland Oy:n puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat mm. Yleisradio Oy, MTV Oy, SW Television Oy/Nelonen, RAB Finland Oy sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto ry.