Lehdistötiedote
16.8.2019 12:00
Kommentti AlfaTV:n katsojalukujen uutisointiin liittyen
Mediatoimialalla käy pieni kuhina AlfaTV:n tavasta tiedottaa katsojaluvuista. AlfaTV kertoo olleensa heinäkuussa Suomen viidenneksi katsotuin kanava ja perustelee väitteen Digitan Hbb-talouksista keräämillä tiedoilla. Lisäksi AlfaTV ilmeisesti soveltaa omanlaistaan luovaa tulkintaa Finnpanelin julkistamien eri kanavien top-listojen katsojamääristä, ja päättelee siten olleensa heinäkuussa suosituimpien tv-kanavien joukossa.
On erinomaista, että katsojaluvut kiinnostavat ja herättävät keskustelua. Sitä televisio tekee aina! Koska AlfaTV:n tiedottamisessa oli kuitenkin vedetty mutkia hieman suoriksi, haluan nostaa esille pari perusasiaa eri lähteistä saatujen lukujen vertailua varten.
Otoksen edustavuus
Finnpanel kerää datansa koko Suomea edustavasta otoksesta, jossa on mukana 1000 taloutta ja 2100 henkilöä. TV-mittaritutkimuksen otoksessa on oikeassa suhteessa mukana eri ikäisiä ja eri puolella Suomea asuvia ihmisiä. Kun mitataan nimenomaan tv-katselua, on erityisen tärkeää, että otokseen sisältyy oikeassa suhteessa myös maksu-TV-tilaajat, taloudet, joissa on kaapeli-tv ja/tai iptv-vastaanotto sekä älytelevisioiden omistajat.
Digita puolestaan kerää datansa Hbb-laitteista, joita on vasta vajaassa 10 prosentissa suomalaistalouksia. Näiden antennitalouksien joukossa on keskimääräistä enemmän omakotitaloasujia ja lapsiperheitä.
Termit selviksi
Jutun sitaatti ”TV-kanavien kymmenen katsotuimman ohjelman vertailussa AlfaTV:n katseluosuus nousi 6 prosenttiin tavoittavuuden osalta” ei perustu tosiasioihin. Finnpanelin heinäkuun tilaston mukaan AlfaTV:n katseluosuus on 1,5 %, ja se on siten 17. katsotuin kanava.
Katseluosuus lasketaan koko ohjelmalle kertyneistä katseluminuuteista. Tavoittavuus puolestaan kertoo, kuinka monta kävijää kanavalla on ollut ohjelman aikana - toiset piipahtavat muutamaksi minuutiksi ja toiset katsovat ohjelmaa pidempään.
Finnpanelin tilaston löydät tästä:
https://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/kk/share/2019/7/
Toivotamme yleisöille kiehtovaa tv-syksyä kaikkien kanavien ohjelmatarjonnan parissa ja menestystä niin AlfaTV:lle kuin muillekin tv-kanaville!
toimitusjohtaja
Finnpanel Oy