Pressmeddelande

Fritt för publicering
23.6.2008 12:00

Yli 3,5 miljoonaa suomalaista radion ääressä päivittäin

Kansallisen Radiotutkimuksen tulokset maaliskuu - toukokuu 2008

Väestö ja tutkimusjoukko:
Koko maa
Kaikki yli 9-vuotiaat suomenkieliset 4,5 milj.

Kansallisen Radiotutkimuksen maalis-toukokuun 2008 mittausten mukaan radiota kuunteli päivittäin yli 3,5 miljoonaa suomalaista eli neljä viidestä 9 vuotta täyttäneestä suomalaisesta. Viikon aikana radio tavoitti keskimäärin 96 % suomalaisista. Keskimääräinen radionkuunteluaika oli 3 tuntia 17 minuuttia päivässä. YLE Radio Suomi kerää eniten kuuntelijoita. 46 % suomalaisista kuunteli viikon aikana YLE Radio Suomea ja sen maakuntaradioita. Kuunnelluin kaupallinen radiokanava on valtakunnallinen Radio Nova, joka keräsi viikon aikana yli 1,5 miljoonaa kuuntelijaa. Paikallisradioiden osuus kevään kuuntelusta oli 10 %.

Tarkemmat kanavakohtaiset yleisöt ja kuuntelumäärät löytyvät sivun vasemman reunan linkeistä. Myös aikaisemmat tulokset ovat nähtävillä sivustossa.

Oheiset tiedot perustuvat Finnpanel Oy:n tekemään Kansalliseen Radiotutkimukseen. KRT on radioalan perustutkimus, jossa mitataan kerran kuukaudessa radioasemien ja -kanavien kuuntelijamääriä ja kuunteluun käytettyä aikaa kuuntelupaikoittain vartin tarkkuudella. Tutkimus toteutetaan päiväkirjamenetelmällä, jossa tutkimukseen rekrytoidut yli yhdeksän vuotta täyttäneet henkilöt pitävät yhden viikon aikana nk. päiväkirjaa kaikesta radionkuuntelustaan kuuntelupaikasta riippumatta.

Maalis-toukokuun 2008 tulokset perustuvat 4454 henkilön otokseen. Palautusprosentti oli 70 %.

Tutkimuksen on toteuttanut Finnpanel Oy. Tilaajina ovat Yleisradio Oy, RAB Finland Oy sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto.

Lisätietoja

Finnpanel Oy
Kansallinen Radiotutkimus
Puh. 020 751 5451

Tunnusluvut

Päivätavoittavuus = Tavoittavuus keskimääräisenä päivänä

Keskimääräisen päivän kuuntelijamäärä tuhansina kuuntelijoina ja prosenttiosuutena koko väestöstä.

Viikkotavoittavuus = Tavoittavuus viikon aikana

Koko viikon kuuntelijamäärä tuhansina kuuntelijoina ja prosenttiosuutena koko väestöstä.

Kuunteluun käytetty aika keskimäärin

Kanavalle kertyneet keskimääräiset kuunteluminuutit vrk:ssa keskimääräiselle henkilölle koko väestöstä.

Tavoitettu yleisö

Radiota tai kanavaa vähintäin yhden 15 minuutin jakson kuunnelleiden kuunteluun käyttämä keskimääräinen aika vrk:ssa.

Kanavaosuudet (%)

Kanavan osuus koko vrk:n yhteenlasketusta kaikkien kuuntelijoiden kaikesta radion kuunteluun käyttämästä ajasta. Huomioitavaa! Pyöristyksistä johtuen kanavaosuudet saattavat summautua hieman yli 100 %-yksikön

Tutkimuksen tilaajat

Yleisradio Oy, RAB Finland Oy sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto ry.

Tiedotteissa esitetään vain raportin tilanneiden kanavien tunnusluvut. KRT kuitenkin tutkii kaikki kanavat.

Yleisradion radiokanavat
Valtakunnallinen
Radio Nova
Valtakunnallinen
Classic Radio
Ketjulla useita kaupunkeja
Groove FM
Ketjulla useita kaupunkeja
NRJ
Ketjulla useita kaupunkeja
Radio Aalto
Ketjulla useita kaupunkeja
Radio Rock
Ketjulla useita kaupunkeja
SBS-Iskelmäradiot
Ketjulla useita kaupunkeja
SuomiPOP
Ketjulla useita kaupunkeja
The Voice
Ketjulla useita kaupunkeja