Pressmeddelande
19.5.2008 12:00
TV:n ääressä viihdytään hyvin
Suomalaiset katsoivat alkuvuonna televisiota päivittäin keskimäärin 3 tuntia ja 13 minuuttia. Katseluun käytetty aika on kasvanut noin 5 % verrattuna edellisvuoteen. Tänä vuonna katseluminuuteissa on mukana myös ajassa siirretty katselu ja vieraskatselu. Digitalisoinnin myötä kanavatarjonta ja katsottujen kanavien määrä on kasvanut. Päivittäin katsotaan keskimäärin viittä kanavaa ja viikoittain keskimäärin yhdeksää kanavaa.
Tallentavat digiboksit ovat lisänneet television käyttömukavuutta. Talouksissa, joissa on tallentava digisovitin, ajassa siirretyn katselun osuus kokonaiskatselusta oli 10 %. Valtaosa katselusta tapahtuu siis edelleen "livenä", silloin kun ohjelma lähetetään. Eniten tallennettuna katsotaan ulkomaisia sarjoja, lastenohjelmia, kotimaista draamaa ja elokuvia. Uutiset, urheilu ja ajankohtaisohjelmat katsotaan pääasiassa "livenä".
Koko väestössä (10+ vuotiaat) kanavien osuudet katselusta jakautuivat seuraavasti: TV1 25 %, MTV3 25 %, TV2 16 %, Nelonen 10 %, Sub 5 %, YLE FST5 ja Teema yhteensä 3 %, JIM 2 %, MTV Maksukanavat 2 %, Urheilukanava, The Voice ja MusicTV kukin 1 % sekä muut kanavat yhteensä 8 %.
Katseluosuudet vaihtelevat paljon ikäryhmittäin, osuudet löytyvät www.finnpanel.fi
Urheilua, uutisia, viihdettä ja draamaa
Tammi-huhtikuun katsotuin ohjelma oli MTV3:n Mäkihypyn maailmancup Loppiaisena 6.1.2008. Ohjelmaa seurasi keskimäärin 1 338 000 suomalaista. Kaikki Tanssii Tähtien kanssa suorat lähetykset saivat yli miljoona yleisön, eniten 13.4. jakso 1 266 000. TV1:n katsotuimmaksi nousi klo 20:30 uutiset 17.2 (956 000 katsojaa) ja Urheiluruutu 14.1. (944 000). TV2:n katsotuimmat olivat 2.1 esitetty Karjalan kunnailla (890 000) ja Loppiaisen Hiihdon maailmancup (864 000). Nelosella katsotuin ohjelma oli SM-liigan toinen finaali 7.4. (598 000) sekä 25.3 esitetty 4D: Matti Nykänen – uuteen nousuun (503 000) ja Subtv:n katsotuin oli 6.1. esitetty ohjelma 24, jolle katsojia kertyi 396 000 sekä 27.1 esitetty American Idol (293 000).
Muiden kanavien katsotuimmat olivat: YLE Teema 5.1. Tuttu juttu Show (227 000), FST5 1.1. Hiihdon maailmacup (211 000), JIM 24.3. Hurjat poliisivideot (151 000), Urheilukanava Mestis kolmas finaaliottelu 1.4. TuTo-Hokki (92 000).
Katsotuimpien ohjelmien listat kanavittain löytyvät www.finnpanel.fi
Finnpanel Oy mittaa jatkuvalla paneelitutkimuksella suomalaisten televisionkatselua. 1100 talouden otokseen (noin 2300 henkilöä) on asennettu TV-mittarit talouden jokaisen TV-vastaanottimen yhteyteen. TV-mittarit rekisteröivät automaattisesti katsotun kanavan sekä kellonajan. Tulokset raportoidaan päivittäin tilaajille. Lisätietoja Finnpanelin kotisivuilla osoitteessa www.finnpanel.fi
Finnpanel Oy Jouni Talonen, p. 020-7515 411
MTV Oy Taina Mecklin, p. 010 300 5265
Nelonen Media Tina Åström, p. 4545 384
Yleisradio Oy Juha Haaramo, p. 1480 3674
Finnpanel Oy on TNS Gallupin ja A.C. Nielsen Finland Oy:n puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat Yleisradio Oy, MTV Oy, SW Television Oy/Nelonen , RAB Finland Oy sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto ry.